perjantai 17. helmikuuta 2012

Cupcakes trio


Huomenna vietetään ystävänpäivää hieman myöhässä ystävien kanssa ja nautitaan sushista. Minulle jäi tehtäväksi jälkiruuat ja päätin tehdä sushin pariksi mini cupcakeseja.

Trioon kuuluivat pistaasi-lime, sitruuna-marenki ja suklaa-mansikka. Hienoa näiden tekemisessä on se, että samalla pohjalla saa luotua vaikka millaisia yhdistelmiä.

Cupcakes

100 g pehmeää voita 
100 g pehmeää tuorejuustoa
2 dl sokeria
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta

-Kuumenna uuni 175 C:een.
-Vaahdota voi, juusto,  sokeri ja munat kuohkeaksi vaahdoksi.
-Siivilöi sekaan jauhot ja leivinjauhe. Älä sekoita liikaa.
-Jaa taikina vuokiin.
-Paista uunissa n 25 min. (Itse tein minikokoisia ja paistoin vain 12min)
-Anna jäähtyä hetki vuoassa ja nosta sitten ritilälle jäähtymään

Kun cupcaket ovat jäähtyneet, kuorruta ne ja nauti. 

Kuorrutteet:

50 g pehmeää voita
100 g pehmeää tuorejuustoa
3 dl tomusokeria
 
Pistaasin makuisiin lisäsin murskattuja pistaaseja taikinaan ja lisäsin kuorrutteeseen limenkuorta. Koristeeksi pistaasia.

Sitruuna-marenkiinlaitoin taikinaan sitruunankuorta ja tein marengista kuorrutteen. Tällöin ota leivokset uunista 6 min kohdalla (minikokoisissa), kuorruta ja paista toiset 6min.

Marenki:

1dl sokeria
2 kananmunan valkuaista


keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Synttärisankarin cupcake


Tänään on leivottu cupcakeja, paljon. Täydellistä makuyhdistelmää vielä etsitään. Kuvassa suklaa-valkosuklaa-sitruuna. Jatkamme vielä työstämistä.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Perjantai-illan kaurakeksit



Työviikon jälkeen oli vuorossa siivota kaaos mikä kotona vallitsi. Tämä vaatii musiikit täysille ja tanssiaskelin lattian pesua. Siivous on tekosyy palkita itseni jollakin makealla. Harmikseni vain totesin ettei kaappien kätköistä karkkia enää löytynyt ja kaupat olivat jo kiinni. 
Epätoivoisena ruokakaappeja kolutessani löysin kuitenkin kaapin perälle unohtuneen kauralesepaketin. Televisiosta Gordon Ramseyn Kurjat kuppilat päälle ja voi kattilaan sulamaan. Nopea ja takuulla rasvaa ja sokeria sisältä herkku, Kaurakeksit. Tähänkin reseptiin voisi keksiä vaikka mitä innovatiivista, mutta kun makean nälkä on pahimmillaan pysytään klassikoissa.

Kaurakeksit

50 g voita
1 dl sokeria
1tl vaniljasokeria
1dl kauraleseitä
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna

Sulata voi ja sokeri kattilassa. Lisää loput aineet ja sekoita. Jaa taikina pellille. Jätä hyvin tilaa sillä keksit leviävät paistaessa. Paista 200 asteisessa uunissa n.6min.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Keittiön uudet väri


Sininen, se oli ensimmäinen ajatukseni kun näin uuden keittiömme muuttopäivänä. Sininen.

En ole näiden laattojen sävyn suurin fani. Olisin sietänyt sinisen mikäli se olisi ollut oikeasti sininen eikä mikään melkein sävy. Tämä olisi saattanut myös mennä jos se mitenkään sopisi asunnon muihin väreihin, mutta jostain syystä tähän avokeittiöön on valittu sävy mikä ei sovi minkään muun kanssa yhteen.

Koska asumme vuokralla ei keittiö remontti sopinut asiaan joten piti olla hieman luovempi. Koska pysyvää muutosta ei voinut alkaa tekemään tuli ratkaisuksi dc-fix kalvo. Hidastahan homma on ja hermot ovat jo muutamaan otteeseen olleet koetuksella, mutta ainakin pääsen tuosta sinisestä eroon.

Harmaa oli hakusessa, mutta sitä ei löytynyt, joten työhön alettiin mustalla.Yksi pätkä valmiina ja isoin urakka vielä edessä. Onneksi seuraa pitää Arvostele mun illallinen. Olen täysin koukuttunut.


tiistai 24. tammikuuta 2012

Vaaleanpunaista suolaa


Itselleni erilaiset suolat eivät ole kauhean tuttuja. Saimme kuitenkin perinteiseksi tupaantulijaislahjaksi leipää ja suolaa. Juhlista toivuttuamme piti tutkia mitä on tämä herkullinen vaaleanpunainen suola. 

Suola osoittautui olevan Himalaya-suolaa. Tämä on mineraalipitoista vuorisuolaa mitä pidetään maailman puhtaimpana. Suola sisältää yli 80 alkuainetta mm. rautaa mistä tulee vaaleanpunainen sävy.

Nyt on suolaa muutaman kerran kokeiltu ja maku tuntuu oikein miellyttävältä. Ja eihän vaaleanpunaista suolaa voi vastustaa.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Iltapalaa kaapin jämistä


Vaalivalvojaisiin kaivattiin iltapalaa, joten jääkaapin sisältö jouduttiin tutkimaan. Itse olin edelliset päivät matkalla joten mies oli tehnyt omaa herkkuaan, uunimakkaraa.
Itse en ole perinteisen makkaran ystävä joten pelkkä makkara ei iltapalaksi kelvannut. Pannulle päätyivätkin paprika ja sipuli seuraksi. Ranskankermaa ei valitettavasti löytynyt joten sinappi teki aineksille seuraa yksinään.
Munakasta kaivannut mies saikin nautittavaksi tälläisen avatun munakkaan.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Lihapullia


Näin sunnuntaina ei kauhean suuren kokkaukseen jaksanut alkaa joten luotettiin helppoon klassikkoon, lihapulliin.

Niin tylsältä kuin saattaakin kuulostaa kuuluvat lihapullat meillä suosikki ruokiin. Helppo valmistaa ja lisukkeeksi käy melkein mikä vaan. Leipäjuustosalaatti teki seuraa näille lihapullille.

Lihapullat:

400 g naudan jauhelihaa
1 dl ranskankermaa
½ dl sipulikeittoa (jauhetta)
½ dl paahdettua sipulia
jauhettua mustapippuria

Uuniin 175 astetta ja paistoaika 45min. 

Simppeliä, mutta hyvää.

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/3405381/suolaa?claim=3tbfzvbmdx6">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>